Perustulokokeilu Namibiassa valtava menestys

Kristilliset, vasemmistolaiset ja kehitysapujärjestöt järjestivät Namibialaiseen Otjivero-Omitara maailman ensimmäisen vastikkeettoman perustulon kokeilun. Kylä oli malliesimerkki Namibian ongelmista: se oli rutiköyhä, kärsi työttömyydestä, romahduspisteessä olevasta koulutusjärjestelmästä ja kasvavasta rikollisuudesta.

Perustulon arvoksi määräytyi 100 Namibian dollaria (14,8 USA:n dollaria) kuukaudessa ja se myönnettiin kaikille alle 60 vuotiaille jotka ilmoittautuivat halukkaiksi. Tämä siksi että Namibian myöntää yli 60 vuotiaille  valtioneläkettä. Kylän asukkaista suurin osa kuuluu siihen kolmasosaan Namibian väestöstä, jotka elävät alle 30 (USA:n) dollarilla kuukaudessa, joten summa oli merkittävä.

Puolen vuoden saavutukset
- Lasten aliravitsemus väheni 42% 17%:iin.
- Työllisyysaste kohosi 36% 48%:iin.
- Koulumaksuja kertyi tuplasti enemmän ja keskeyttäneiden määrä putosi 1/3
- Rikollisuus väheni 60%
- Paikallisen terveysklinikan tulot viisinkertaistuivat

Vuoden saavutukset
- Köyhyysasteen alapuolella olevien kotitalouksien määrä puolittui.
- Aliravitsemus väheni vielä 17% 10%:iin.
- Koulun keskeyttäneiden määrä väheni nollaan kokeilua edeltäneestä 40%:sta.
- Yrittäjyydellä elävien määrä kasvoi 10%

Perustulo siis sai ihmiset tekemään enemmän töitä, perustamaan enemmän yrityksiä ja kouluttautumaan. Ainakin tämän kokeen pohjalta voidaan laiskuusargumentti jättää omaan arvoonsa.

Yhteisön johtaja, Steven Aigowab antoi tähän hyvän selityksen:
“Totta kai ihmiset ovat onnellisia, koska mannaa sataa taivaasta. Mutta se ei tarkoita, että he tuhlaisivat rahat”

Suomen valtion vuosittaisella kehitysavulla perustulokokeilu voitaisiin rahoittaa kahdessa Namibiassa, ja jäljelle jäisi vielä 255 miljoonaa.

Lähteet

http://www.comminit.com/en/node/329310

http://maailma.net/artikkelit/perustulokokeilu_puree_koyhyyteen_namibiassa

Kerala: Intian sosialistisin ja toimivin osavaltio

Keralaa on demokraattisesti hallinnut joko radikaalisti vasemmalla oleva ”Left Democratic Front” tai maltillisempi ”United Democratic Front.” Molemmat liittoumat koostuvat demokraattisista sosialisteista. Kerala on yksi niistä harvoista paikoista joissa marxisti voi olla oikeistolainen. Nationalistisen oikeiston ja uskonnollisen fundamentalismin, jotka Intiassa kulkevat käsi kädessä, kannatus on Intian pienintä.
Osavaltiossa on aktiivisin poliittisen osallistumisen kulttuuri, mikä näkyy äänestysaktiivisuudessa ja puolueiden jäsenmäärässä.

Intian osavaltioista Kerala on nro 1:

• sukupuolten välisessä tasa-arvossa

• köyhyyden vähentämisessä

• peruskoulutuksessa

• terveydenhuollossa

• eliniässä

• lukutaidossa

• korruption kitkemisessä

• Inhimillisen Kehityksen Indeksissä

Promillen tarkkuudella saman lukeman saa Arabiemiraatit, joka asukkaat ovat kuitenkin 24 kertaa rikkaampia kuin Keralassa keskimäärin. Portugali ja Viro esimerkiksi saavat huonomman lukeman, ja Iso Britanniakin on vain viisi sijaa edellä Keralaa.

Keralassa 90% ihmisistä asuu omistamallaan maalla. Keralan vasemmistopuolueiden maareformi on ollut yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä. Keralassa on osavaltioista kolmanneksi eniten TV:eitä ja alueen sähköistämisaste on 91%, siinä missä Intian keskiarvo on 65%.

Kerala kasvaa muun Intian tavoin ennätysvauhtia, mutta se on jatkanut sosiaalisektorin kasvattamista ja ylläpitöä.
Siteeraten Bill McKibbeniä, yhdysvaltain yhtä johtavaa journalistia ja ajattelijaa:

“Kerala, a state in India, is a bizarre anomaly among developing nations, a place that offers real hope for the future of the Third World. Though not much larger than Maryland, Kerala has a population as big as California’s and a per capita annual income of less than $300. But its infant mortality rate is very low, its literacy rate among the highest on Earth, and its birthrate below America’s and falling faster. Kerala’s residents live nearly as long as Americans or Europeans. Though mostly a land of paddy-covered plains, statistically Kerala stands out as the Mount Everest of social development; there’s truly no place like it.”

Kieltolaki ja nistien talous

Kieltolaki ja sanktioiden koventaminen lisäävät organisatioitua rikollisuutta koska ratsioiden myötä huumausaineen kasvanut hinta siirtyy niiden rikollisten voittomarginaaliin, jotka eivät jääneet kiinni.

Mitä tapahtuu kun poliisi kiristää valvontaa ja takavarikoi suuremman osuuden tuotettua tai maahantuotua ainetta, ts. kun aineen tarjonta vähenee ja maahantuonnin riski kasvaa? Koska markkinoilla on vähemmän ainetta liikkeellä, ne joilla ainetta on, voivat nyt nostaa hintaa tai vähentää laatua. Aiheutuu se, mitä takavarikoilla ja valvonnalla ajetaankin: korkeampaa hintaa. Valvonnalla ja rankaisemisella ei voida yksinomaan koskaan kitkeä koko huumausaineiden käyttöä, sillä sen käyttö on yleistä jopa vankiloissa. Tämän takia valvonnan ja rankaisemisen ainoa mahdollinen tavoite on hinnan nousu ja riskin kasvatus. Koska nistit, tunnetusti ovat rutiköyhiä, sen toivotaan johtavan siihen että nisteillä ei olisi enää varaa aineeseen, tai ainakaan yhtä suuriin käyttömääriin.

Hinnanlisäys, joka aiheutuu kieltolaista, siirtyy kuitenkin suoraan aktiivisten rikollisorganisaatioiden voittomarginaaliin. Kasvanut kiinnijäämisen riski kompensoituu suurempana voittona niille, ketkä eivät jääneet kiinni. Todennäköistä on, että suhteellisesti suurempi osuus taitamattomista ja huonosti organisoidusta rikollisuudesta karsiutuu ratsioissa, ja siten voitot kasaantuvat niille, keillä on valmiiksi todennäköisesti eniten ja parhaiten orgganisoidut verkostot. Rikollisuuden organisointi kannattaa entistä enemmän.

Samaan aikaan organisoidun rikollisuuden kasvamiseen otollinen maaperä tulee entistä hedelmällisemmäksi. Nyt nimittäin nisteillä alenee kyky maksaa aineidenkäyttö, vaikka halu käyttää niitä pysyy ennallaan. Samaan aikaan rikollisen toiminnan voitot kasvavat, joka kasvattaa motivaatiota rikolliseen organisointiin.
Riskin kasvanut pelote toimii nisteihin huonoiten, sillä heillä on valmiiksi vähiten, ja hinnannousun myötä entistä vähemmän hävittävää ja todennäköisesti muita huonompi riskinarviointikyky. Huumausainekauppaan ryhtymisen aloittaminen on hyvin helppoa, tarvitaan ainoastaan taho joka piuhottaa.

Piuhottamisella henkilö A antaa henkilö B:lle ainetta myytäväksi ja lainaa sen tälle alle markkinahinnan, jonka henkilö B myy markkinahintaan eteenpäin. A saa takaisin piuhotushinnan jokaisesta yksiköstä myytyä ainetta, ja B puolestaan piuhotus- ja markkinahinnan välisen erotuksen jokaisesta yksiköstä myytyä ainetta. Tässä mallissa, mikäli henkilö B on nisti, hänen kannattaa ottaa piuhoille, sillä tällöin hän ei vaan tee rahaa jolla ostaa haluamaansa ainetta, vaan myös ostaa sitä halvempaan piuhotushintaan markkinahinnan sijasta. Lisäksi myyntiin tarvitaan muuhun työhön verrattuna hyvin pieni työpanos, se ei vähennä ansiosidonnaisia tukia, eikä siihen tarvita varsinaisesti kokemusta, kontakti kylläkin.
Tämä huumausainekaupan kasvaneen pelotteen, ja siten voiton, eri ihmisryhmiä eri tavoin pelotteleva ja motivoiva vaikutus ei tietenkään pelkästään nistien tapauksessa motivoi entistä enemmän huumausainekauppaan, vaan houkuttaa yhtälailla ketä tahansa kenellä on vähän hävittävää ja/tai huono riskinarviointikyky ja/tai rahantarvetta.

Yhteiskunnallisten sanktioiden tehokkuus onkin laskettavissa mitä taloustieteessä kutsutaan rajahyödyksi. Tämä tarkoittaa että sanktion kasvaessa sen hyödyt vähenevät ja haitat suurenevat suhteessa sanktion edelliseen tasoon. Toisinsanoen rikos X:n vankilatuomioiden kaksinkertaistaminen ei todennäköisesti puolita rikollisuutta, vaikka se voikin sitä vähentää. Mikäli rangaistusta kuitenkin kovennetaan kerta toisensa jälkeen, tulee piste jolloin kasvaneen sanktion vaikutus itse rikollisuuden määrään on pieni, mutta lisää vankien, oikeuskäsittelyjen ja valvonnan kustannuksia, sekä vaikeuttaa vankien kotoutumista yhteiskuntaan. Tästä seuraa pidemmällä aikavälillä rikollisuuden yhä suurempi organisointi ja kasvu, elämäntapaan sitoutumisen kasvaessa ja periytyessä yhä varmemmin. Mikäli taloudelliseen voittoon tähtäävän rikollisuudenalan toimintaa koskevia sanktioita kovennetaan, sen voitot kasvavat, niiden osalta, ketkä pystyvät välttämään sanktiot, mikä tekee joillekin siitä entistä houkuttelevampaa kasvaneesta riskistä huolimatta. Ja aina tulee olemaan niitä, ketkä pystyvät välitä kasvaneesta riskistä ja välttävät sanktiot, osa taidolla, osa tuurilla. Miksi? Koska nisti on aina nisti.

Visualisaatio teoriasta.

Ratkaisu huumausaine ja päihdeongelmaan, joka ei ole dekriminalisoinnin ja sanktioinnin paradigmassa, vaan motivoi lopettamaan löytyy lyhyesti ilmaistuna artikkelista “Miten bonuskortti saa sinut lopettamaan alkoholinkäytön” ja hieman perusteellisemmin käsiteltynä artikkelissa “Päihdeongelmaan ratkaisu.”

Päihdeongelmaan ratkaisu

Voin kertoa miten voit lopettaa päihteidenkäytön ja saada rahaa.

Ihminen toimii kummallisesti. Vaikka jokin teko, kuten amfetamiinin kokeilu, on jo ilman laittomuuttakin typerää: se ei voi antaa kuin hetkessä ohimenevän hyvänolon tunteen, mutta voi tuhota koko loppuelämän. Silti, vaikka painetta lopettamiseen kasvatetaan lisäämällä rangaistuksia, käyttö ei vähene: oikeastaan kasvanut riski on suoraan siirtynyt niiden rikollisten voittomarginaaliin, jotka eivät ole jääneet kiinni, mikä on liberaaleissa demokratioissa johtanut rikollisuuden hienostuneempaan organisoitumiseen ja pitkällä tähtäimellä myös hinnan laskuun. Esimerkki tästä on Reaganin “Huumesota”, joka onnistui moninkertaistamaan katujengien ja huumeliigojen määrän, joiden kitkemiseen nyt on hyvin vähän tehtävissä ilman suuria tulonjaollisia muutoksia.

Tällä hetkellä aloittamisen riskin kasvattaminen toimii kuin rajahyöty taloudessa: kun yksi yksikkö sanktioita lisätään, se toimii hieman huonommin kuin edellinen, ja jossain vaiheessa siitä aiheutuvat kustannukset ylittävät sen tuoton. Sanktion lisääminen ei nimittäin motivoi lopettamaa-n: päinvastoin monilla nisteillä ei ole käytännössä mahdollisuutta aloittaa kovinkaan paljoa tasokkaampaa elämää käytön loputtuaankin sillä luottokyvyn mennessä uutta yritystä on vaikea perustaa ja rikosrekisterillä palkkatyötäkin on käytännössä miltei mahdoton saada.

Millä voitaisiin motivoida lopettamaan, ilmeisten terveyshyötyjen lisäksi? Oma ideani on, että kaikki huumeet laillistetaan ja luokitellaan myytäviksi niiden todellisen vaarallisuusasteen mukaan (riippuvuus ja terveyshaitat http://en.wikipedia.org/wiki/Drugs_of_abuse), ja jokaisesta ostetusta alkoholijuomasta siirtyy alkoholimäärän verran (vaikkapa olutpullosta 30 senttiä, tupakka askista 2 euroa ja viinapullosta 3 euroa) “lopettamistilille”, jonka saa käyttöön käytyään huumeseuloissa vuoden ilman yhtäkään positiivista tulosta.

Toisinanoen tilin saisi siis käyttöön sillä ehdolla, että on lopettanut käytön vuodeksi. Jotta äkillinen rahasumma ei aiheuttaisi relapsea (käytön uudelleen alkamista), rahankäyttöä rajoitetaan ja huumeseuloja jatketaan vielä vuosi tilin saamisen jälkeen, ja rahat siirtyvät pois käytöstä heti positiivisen tuloksen myötä. Keskimäärin 10 olutta tai viinapullon päivässä juova ja tupakka askin polttava saisi 10 vuoden käytön jälkeen lopettamisesta 9 100 euroa.

Sama tietenkin sovelletaan myös tupakan ja alkoholin kanssa, jolloin nistit ja alkoholistit ryntäisivät tekemään lopettamispäätöstään siinä toivossa, että saisivat edes pienen osan, vaikkakin vain sen rahallisen, menetetystä elämästään takaisin.

Muutos voidaan toteuttaa kahdella tavalla, joko vähentämällä alkoholiverotusta tai nostamalla alkoholituotteiden hintaa nostettujen lopettamistilien osuuden verran. Se olisi periaatteessa veronpalautus juotua alkoholia kohti.
Tällä hetkellä valtio maksaa subutexin muodossa heroinistien huumeet ilman varsinaisia tapoja motivoida lopettamaan.

Tämä antaisi sekä vanhuksille,

70 luvun piilotettu maailmanvallankumous

71. Nixon ja dollarin irrottaminen kultakannasta
Kaikki alkaa vuodesta 1971. USA:n budjetti, lähinnä Vietnamin sodan takia, on ensimmäistä kertaa alijäämäinen koko silloisen vuosisadan aikana. Presidentti Nixon yllättäen päättää irrottaa dollarin kultakannasta, poistaen mahdollisuuden vaihtaa dollarin n. 35 milligrammaan kultaa. Tämä antaa Yhdysvaltain Keskuspankille (pahamaineiselle Federal Reservelle) mahdollisuuden painaa dollareita niin paljon kuin kokee tarpeelliseksi.
Tämän, ja sen myötä vahvistuneen ja mahdollistuneen talouspolitiikan myötä 1960-1970 luvun maailmanlaajuinen talouskasvu laski 3,5 prosentista 2:een vuosina 1970-1980. Josta se jatkoi hiipumista 1980-1990 1,2%:iin, ja 1990 – 2000 viimein 1%:iin. Tämä on se taso jossa se liikkuu myös nykypäivinä.
Aikaisemmin, puoli vuotta ennen salamurhaansa, Kennedy oli ehdottanut vaihtoehtoista muutosta, joka olisi antanut valtiolle oikeuden painaa rahaa. Tällöin liittovaltion ei olisi ollut tarpeen lainata rahaa korkoa vastaan yksityiseltä Federal Reserviltä, kuten tilanne oli ennen vuotta 1913. Artikkelini aiheesta löytyy nimellä “John F. Kennedyn viimeinen käsky: Valtiolle oikeus painaa rahaa.”

73. Saudi-Arabian varojen dollarisointi ja Chilen vallankaappaus
73 tapahtuu kaksi merkittävää vallankaappausta. Koko maailmantaloutta järkyttänyt OPEC maiden öljykriisi, jolloin öljyn reaalihinta (keltainen käyrä) nousi korkeimmalle tasolle miltei tasan sataan vuoteen.

Öljykriisi 73

Öljykriisin seurauksena Yhdysvallat neuvotteli (käyttäen todennäköisesti sotilaallista painostusta) Saudi-Arabian tallettamaan öljyvaransa dollareina New Yorkilaisiin investointipankkeihin. Nämä rahat lainattiin myöhemmin aikoina puolestaan yli 70lle kehitysmaalle rakennesopeutuslainoina, joiden ehtoihin kuului yhteiskunnalliset uudistukset mm. markkinoiden vapauttaminen maailmankaupalle ja kotimaiselle keskittymiselle. Vain muutama lainanottajamaa hyötyi muutoksista, ja useimmat ovatkin pyrkineet maksamaan sen takaisin niin nopeasti kuin pystyvät. Vielä kuusikymmentäluvulla melko tuntematon valtiollinen velkakriisi levisi kattamaan massiivisen määrän valtioita varallisuuden alapäästä. Korkojen myötä takaisinmaksut ovatkin kerryttäneet noin 50 marshall-ohjelman (Yhdysvaltain rahoittama Euroopan jälleenrakennus) verran varallisuutta kehitysmaista teollisuusmaihin. Vaikka rakennesopeutuslainojen nimike jouduttiin vaihtaa huonon julkisen kuvan takia, molemmat käytännöt, saudidollarit ja yhteiskunnallista rakennemuutosta edellyttävät lainat, jatkuvat yhä.
Toinen merkittävä vallankaappaus oli Chilen, ja koko Etelä-Amerikan, ensimmäisen demokraattisesti valitun vasemmistolaisen päämiehen, Salvador Allenden, salamurha, jonka takana oli Chilen pelästynyt eliitti ja – toivottavasti ei kenenkään yllätykseksi – CIA. Valtaan astunut kenraali Pinochet ja hänen upseeristostaan koostunut hallitus olivat yhdysvaltain suosikkipoikia, ja Chile alkoikin ensimmäisenä toteuttaa ns. ”uusliberalistista” politiikkaa, joka perustui säätelemättömiin markkinoihin, etenkin finanssialalla.

74. Palkat pysähtyvät, tuottavuus jatkaa kasvuaan
Samana, tai seuraavana vuonna, riippuen hieman laskutavasta, palkkojen nousu alkoi hidastua erittäin nopeasti huolimatta jatkuvasta tuottavuuden kasvusta. Alla taulukko joka osoittaa kiistattomasti tämän muutoksen.

75-76. New Yorkin vallankaappaus ja korruption laillistaminen

Vuonna 1975 tapahtui uusi vallankaappaus, mutta tällä kertaa kohde oli Yhdysvaltain rajojen sisällä sillä tuolloin pankkiirit kieltäytyivät lainanlyhennyksestä, ja hämmentyneinä tästä täysin laillisesta, mutta hyvin poikkeuksellisesta toimenpiteestä New Yorkilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa yhdysvaltain pankkiirien sanella politiikkaansa. New Yorkista muodostui maailman tärkein finanssi (Lontoon ja Hong-Kongin rinnalle) ja kulttuurikaupunki (Pariisin rinnalle.)
Seuraavana vuonna 1976 vallankumouksen aalto levisi räjähdysmäisesti kahden itsenäisen tapahtuman myötä. Ensinäänkin, Yhdysvalloissa sallittiin rajattomat vaalilahjoitukset ja yrityksille sallittiin salaisten poliittisten komiteoiden perustaminen. Esimerkiksi Business Roundtable niminen yhdistys, jonka tavoite oli ”antaa yrityksille poliittista valtaa” laajeni niin valtavaksi, että sen jäsenyritykset tuottivat yhdessä puolet koko Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta. Business Roundtable yksinään käyttää n. 900 miljoonaa lobbaukseen vuosittain. Poliittisten komiteoiden määrä puolestaan kasvoi vuosina 1974 – 1982 noin 90:stä 1460:een, ja USA:n kauppakamarin jäsenyritysten määrä samassa ajassa 60 000:sta 250 000:een.

79-81. USA:n, Britannian ja Kiinan uudet valtionpäämiehet

Vuosikymmenen viimeisenä vuotena uuden vuosikymmenen ensimmäiseen vuoteen entinen supervalta Britannia, senaikainen supervalta Yhdysvallat ja tuleva supervalta Kiina kaikki kokivat uuden, poikkeuksellisen historiallisen valtionpäämiehen nousun valtaan. Ensimmäiseksi 1979 Britanniassa Konservatiivipuolue voitti vaalit ja Margaret Thatcherista tehtiin pääministeri, vuonna 1980 Deng Xiaoping, joka avasi Kiinan maailmanmarkkinoille ja aloitti Kiinan nousun maailman johtavaksi taloudeksi asettui valtaan syrjäyttämällä Maon lyhytaikaisen seuraajan Hua Guofengin, ja vuonna 1981 Yhdysvaltain presidentin valan vannoi Ronald Reagan.
Seuraava vuosikymmen, joka oli noiden kolmen hallitsijan ja heidän liittolaistensa jatkoi koko maailman laajuiselle taantumiselle. Talous hiipui ennestään, ja vuonna 1980 – 1990 kasvulukema oli enää 1,2%, mikä on kolmasosa 60-70 lukuun verrattuna. Tuona aikana yhdysvaltain velkaantuminen kiihtyi nykymittakaavaan, vaikkakin se oli alkanut jo 70-luvulla, kuten alla oleva kuva selvästi osoittaa.

Samaan aikaan kansainvälisen rahoitusalan liikevaihto kasvoi miltei kuusikymmentäkertaiseksi vuoden 83:n 2,3 miljardista vuosituhannen vaihteen 130 miljardiin. Kahdeksankymmentä luvun alussa myös Yhdysvaltain rikkaimpien osuus varallisuudesta lähti kasvuun, ja ylivoimaisesti suurimmin rikastuva luokka oli rikkain 0,1%, siinä missä vuosina 45-60 tulot nousivat sitä nopeammin, mitä pienempituloinen oli kyseessä.
Yhdysvaltain sisäinen kontrolli myös kasvoi, kaikkien onnistuneiden vallankumousten tavoin, ja haluankin päättää kirjoitelman alla olevaan kuvaan, joka kertaa enemmän kuin tuhat sanaa.

Taide mainonnan vastapainona

Erään arvion mukaan Yhdysvalloissa ihminen näkee keskimäärin vuorokaudessa 3000 mainosta, ja tuhlaa elämästään TVn mainostaukoihin kokonaisen vuoden. Ennen mainos sanan keksimistä 1928, puhuttiinkin mainonnasta propagandana. Ensimmäinen merkittävä mainonta käsittelevistä Suomalaisista kirja ilmestyikin nimellä “Teollisuuden propagandasta”.

Ajatukseni on, että julkisen liikenteen infrastruktuuri tulisi pyhittää mainoksien sijasta taiteelle. Mainokset eivät välitä ihmisille jaloja, kauniita tai syvällisiä ajatuksia ainakaan taiteeseen verrattavissa olevaa määrää. Mainokseen myös suhtaudutaan sen vaatimalla tavalla. Vaikka siinä lukisikin: “Rakasta lähimmäisiäsi!” Tuo fraasi on vain vähän enemmän kuin tyhjää puhetta, jos sitä käytetään vain välittämään ajatus: “Osta tämä!.”

Taide tulisi valikoida crowdsourcing demokratialla. Käytännössä tämä toteutettaisiin siten,että kaupunki ilmoittaisi sivuillaan vapaista paikoista, ja kuka tahansa saisi lähettää ehdotuksensa esille, ja yhtälailla kuka tahansa saisi äänestää haluamaansa taiteilijaa. Yritys nimeltä 99designs käyttää tätä tekniikkaa, lähinnä logojen tapauksessa, ja tyypillisesti ilmoitus saa vastauksia jo muutaman tunnin jälkeen.

Taiteilija ei saisi välttämättä tästä palkkiota, mutta katusoittajien tavoin taideteokselle voisi lahjoittaa, ja teoksiin olisi liitetty tekstiviestinumero, johon lähetetty viesti vastaisi esimerkiksi 50 snt:n lahjoituksta tekijälle. Toinen taloudellinen hyöty taiteilijalle tulisi kasvaneen julkisuuden ansiosta.

Mainonnan hyötyjä valtiovallalle, joka vahtii yleistä etua, on helpompi mitata kuin taiteen, sillä mainostaja maksaa saadakseen teostaan esille. . Mielestäni tämä , hyödyn suuruus ja hyödyn mittaamisen helppouden samaistaminen, on vaarallinen ajatusvirhe, sillä mainonnalle altistuminen lisää väkivaltaisuuden, seksuaalisen vääristymisen ja päihteidenkäytön riskiä Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan. On arvelluttava ajatus, että alkoholin mainonta, joka lisää tunnetusti alkoholinkäyttöä, olisi yleishyödyllistä. Mitattavat haitat ovat kuitenkin aina jäävuoren huippu: vaikutusta esimerkiksi sukupuoli-ihanteisiin ja sitä kautta itsetuntoon on mahdotonta mitata. Sen lisäksi se painostaa kuluttajaa käyttäytymään omaa etuansa vastaan, josta kirjoitin tässä artikkelissa.

Tein itse testin, jossa vertasin katutaideteosten ja mainosten lukumäärää työmatkani ratikkapysäkeillä. Katutaideteoksien määrä oli nelinkertainen mainoksiin nähden: ihmiset siis ottavat julkisen tilan haltuun ilman omakohtaista hyötyä, jopa sanktion uhalla. Miksi siis tätä luovaa vimmaa ei jalosteta tekemään julkisesta tilasta viihtyisämpää?

Ylempi kuva, ja kaksi alempaa kuvaa osoittavat yhden taiteen ylivoimaisuuden mainoksiin nähden: koska ne ovat ainutlaatuisia, ne voivat reagoida ympäristöön, mikä on samalla mainoksella joka pistetään esille tuhansiin eri ympäristöihin mahdoton tehtävä. Olisikin kaunis ajatus, jos bussipysäkkeihin taiteilisi joku, joka asuisi pysäkin alueella. Kun kysyttäisiin, millä pysäkillä pitää jäädä, voisi sen ilmaista nimen sijasta kuvailemalla pysäkin maalauksia. Olisiko tästä hyötyä? En tiedä, onko kauneudesta hyötyä?

Tässä artikkelissa käsittelin, kuinka mainonta on propagandaa, ja kuinka jälkimmäinen tarkoitti molempia ennen mainos ja PR termien keksimistä.

Perustelin myös edellä mainitussa artikkelissa, miksi mainonta alkaa toimia kuluttajan etujen vastaisesti siinä vaiheessa kun se faktojen sijaan vetoaa tunteisiin. Samalla mainonta lähentyy taidetta, sillä taide juuri pyrkii tiivistämään estetiikalla tunteita ja ajatuksia ääni- tai väriaaltoihin.

Mikä sitten erottaa taiteen ja mainonnan? Jos samankaltaisen kuvan naisesta ottaa taidevalokuvaaja ja mallimainoskuvaaja, mikä tekee edellä mainitusta taidetta ja jälkimmäisestä mainontaa? Tieteellisellä kapulakielellä ilmaistuna erottava tekijä on tuotanto- ja omistussuhde: taidevalokuvaaja päättää itse, mitä ja miten kuvaa, kun taas mainoskuvaajalle annetaan ehdot, joiden puitteissa hänen on toimittava tehdessään töitä.

Kuuluisa mainosvalokuvaaja saa niin paljon työtarjouksia, että hän voi valita itselleen mieluisat puitteet, mikä lähentää häntä taiteilijaan, mutta ei silti tee mainoskuvista puhtaasti taiteilijan itsensä teosta, sillä teos on edelleen syntynyt jonkun toisen tehtävänannosta. Ero on kuluttajan kannalta epäoleellinen, mutta tuottajan (taiteilijan) kannalta mitä oleellisin.

Tässäkin määritelmässä, jossa taide määritellään taiteilijasta itsestään syntyväksi, on virheensä, kuten kaikissa taiteen määritelmissä. Silti ne kaksi tosiasiaa, että mainosteollisuus työllistää valtavan osan taiteilijoista, ja että taiteilijat tekevät parempaa taidetta jos he itse päättävät aiheensa riittävät todistamaan edellisten kappaleiden teesit argumenttini kannalta tosiksi.

Kennedyn viimeinen käsky: Valtiolle oikeus painaa rahaa

Hieman vajaa puoli vuotta ennen salamurhaansa vuonna 1963 John F. Kennedy oli allekirjoittanut uransa merkittävimmän lain, nimeltään Executive Order 11110.
Laki antoi valtiolle vallan painaa rahaa, joka oli sidottu hopeakantaan. Laki oli radikaalein ehdotus sitten vuoden 1913, kun valtio oli luovuttanut tämän oikeuden keskuspankille. Jos laki olisi otettu käyttöön, Yhdysvaltain liittovaltion ei olisi enää tarvinnut lainata korollista rahaa keskuspankilta. Yksityisten pankkiirien monopoli rahan painamiseen olisi siis päättynyt, ja ainakin välillisesti demokraattinen elin olisi ottanut rahanpainamisen tehtäväkseen.

Tämän varjolla voidaan esittää varovainen epäilys, ettei ehkä ole sattumaa, että JFK:n murhatutkimista johtanut Warrenin komission seitsemän jäsenen joukossa oli maailmanpankin tuleva johtaja, John J. McCloy. Ainakin pankkimaailmalla oli syytä huokaista helpotuksesta Kennedyn kuoltua.Rahajärjestelmä uudistettiin kyllä myöhemmin, ja yhtä radikaalisti kun Kennedylle hävinnyt vastaehdokas, Nixon, voitti vaalit. Sen sijaan että valtion riippuvaisuus keskuspankeista olisi hävitetty, hävitettiin pankkien riippuvaisuus kullasta Nixonin päätöksellä irroittaa dollari kultakannasta 1971.

Tämä oli käännekohta, jonka jälkeen monet taloudelliset ja yhteiskunnalliset mittarit kääntyivät vastakkaiseen suuntaan 1920-1970 ajan jatkuneeseen kehitykseen nähden: talouskasvu alkoi hiipumaan, tuloerojen kaventuminen muuttui kärjistymiseksi, hyvinvointimittarit pysähtyivät, hiipuivat tai alkoivat laskea, valtionvelka lähti räjähdysmäiseen kasvuun ja vankiluvut alkoivat räjähtää. Miten tuo taloudellinen, koko maailman kattava vallankaappaus saatiin organisoitua yhdessä vuosikymmenessä on aihe, jota käsittelen parhaassa kirjoituksessani 70-luvun piilotettu vallankaappaus. Kyseessä ei ole millään tavoin salaliittoteoria, sillä jokainen fakta ja johtopäätös kirjoituksessa on muutaman vuoden takaisesta Helsingin valtiotieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjasta.

Lähteet:
en.wikipedia.org/wiki/Executive_order_11110

Mitä perussuomalaiset eivät kerro maahanmuutosta

Sopeutuminen koostuu kahdesta osasta: ajasta ja sopeuttamistoimenpiteiden tehokkuudesta.

I. Maahanmuuttajien työllisyys

• Maahanmuuttajien työllisyys nousi kymmenessä vuodessa 36%  58%iin, huomattavasti lähemmäs kantaväestön 75% työllisyyttä.
• Vielä merkittävämpi huomio on vakaiden työurien yli kymmenkertaistuminen 5% 51%iin.
• Maahanmuuttajaryhmien väliset erot pienenivät: Pakolaisryhmien (Iranista, Somaliasta, Afganistanista, Irakista ja Jugoslavista muuttaneet) työllisyys kymmenkertaistui kymmenen vuoden aikana.

II. Muslimit kansalaisina

• Euroopan väestöstä n. 8% on muslimeja, EUn väestöstä 3,2%. Arvioiden mukaan 2100 noin 25% EUn väestöstä on muslimeja.
• Kun Gallup yritys, jonka mukaan gallupit on nimetty, teki tutkimuksen “What Do Muslims Think?” kävi ilmi että maahanmuuttajat tuntevat yhteenkuuluvuutta (identify) asuinmaahansa yhtä vahvasti kuin kantaväestö Pariisissa ja Berliinissä, ja vielä kantaväestöä vahvemmin Lontoossa.

III. Oikeat ongelmat

Maahanmuuttajien ongelmat eivät eroa muun väestön ongelmista, joskin työttömyys ja köyhyys kasaantuvat maahanmuuttajille. Maahanmuuttajien ongelmien ratkaiseminen ilman muun väestön ongelmien ratkaisemista on mahdotonta, vaikka maahanmuutto itsessään voi olla osa ratkaisua. Siksi maahanmuuttokeskustelun paisunut painoarvo onkin harhauttanut keskustelua oikeista ongelmista ja oikeista ratkaisuista.

Talous-, työmarkkina- ja työttömyyspolitiikan ratkaisut:

I.     Perustulo ja kansalaispalkka
Työttömyys on maahanmuuttajaväestön suurin yksittäinen ongelma. Perustulo tekee työstä kannattavaa tehdä.
Esimerkki perustulokokeilusta (http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/05/06/perustulokokeilu-namibiassa-valtava-menestys/) ja yksityiskohtaisempi selitys perustulon vaikutuksesta (http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/04/28/kaikesta-tyosta-kannattavaa-ja-kaikesta-kannattavasta-tyota-2/)
Lisäksi kansalaispalkka 250 euroa joka maksetaan mikäli on erityisen paljon hoitoa vaativia omaisia ja opiskeleville. Mahdollisesti myös esimerkiksi tutkijoille tai aktiivisille taiteilijoille mikäli tehokas kohdentamisjärjestelmä saadan kehitettyä.

II.  Työajan ja työsuhteiden lyhentäminen
Tein kaksi taulukkoa jossa vertailin EU-maiden keskimääräistä vuosittaista työmäärää ja osa-aikaisen työn osuutta työttömyyteen. Kävi ilmi että maissa joissa työskennellään vähemmän ja lyhyempiä työsuhteita, työtä riittää useammalle. Työajan lyhentyminen on työttömyyden lievittämisen lisäksi järkevää esimerkiksi työn intensiivisyyden kasvun vuoksi. Yksityiskohtaisempi selostus ja taulukot nähtävissä osoitteessa: http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/05/28/vapaa-ajan-vauraus-vai-tyottomyys-2/

III.   Pääomaveron progressiivisuus
Yritysten aloittamiseen ja pienyritäjyyden rohkaiseminen ja kilpailuasetelman ylläpitäminen kartellisoitumista ehkäisemällä. Maahanmuuttajista suhteellisesti suurempi osuus on pienyrittäjiä. Nykyhallitus lisäsi pääomaveroon pientä
progressiota, mikä on harvinaisen hyvä uutinen Suomesta.

IV.     Tuloerojen kaventaminen
Tehokkain keino hyvinvoinnin kasvattamiseksi. Käy sivulla http://www.equalitytrust.org. Tulotasa-arvoisemissa valtioissa liikkuvuus tuloryhmästä toiseen on helpompaa, mikä on sopeutumisen kannalta tärkeää. On myös tärkeä huomio, että etniset ryhmät eivät sulaudu toisiinsa ainoastaan jos niiden taloudellinen asema on erilainen. Toisinsanoen, yritä keksiä minkä tahansa maasta etninen ryhmä, jonka taloudellinen asema ei eroa kantaväestöstä. Perustulo ja työttömyyden vähentäminen vahvistavat taloudellista tasa-arvoa.

Rikoslain uudistukset:

I.     Kovemmat rangaistukset seksuaalirikoksista
Seksuaalirikoksen uusinut kastroitava. Ensikertalaiselle aina vankilatuomio.

II.     Päihde- ja huumausainepolitiikan kansallistaminen

Ensinäänkin, minkään päihteen kieltolaki ei toimi alkoholin kieltolakia paremmin.
Kieltolaki ja sanktioiden koventaminen lisäävät organisatioitua rikollisuutta koska ratsioiden myötä huumausaineen kasvanut hinta siirtyy niiden rikollisten voittomarginaaliin, jotka eivät jääneet kiinni. Yksityiskohtainen mutta tiivis kirjoitus aiheeesta: http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/03/01/hustlaamisen-taloustiede/

Toiseksi, tarvitaan lopettamaan motivoiva viinakortti ja kaikkien päihteiden myynnin salliminen vain valtion monopolille.
Alko myöntää kortin jokaiselle 18 vuotiaalle, ja ilman tuota korttia alkoholi maksaa jonkin verran enemmän. Korttiin luetaan bonuskorttien tapaa alkoholin ostamisen yhteydessä.
Alkoholiin pistetystä rahasta 25% tallentuu kortille. Summan voi nostaa vasta kun on ollut vuoden kuivilla (testattaisiin seuloilla). Tässä tapauksessa 10 euroa päivässä alkoholiin 10 vuotta tuhlannut alkoholisti maksaisi itselleen 9 125 euroa lopettamisesta. Lukuun ei ole laskettu mahdollista korkoa, joka kasvattaisi summaa. Tässä artikkeli aiheesta: http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/03/01/koko-paihdepolitiikan-ratkaiseva-yksinkertainen-ratkaisu/

Latinalaisen Amerikan vallankumous, jota ei olla vieläkään televisioitu

• 

Vasemmistolaisen aikakauden alkaminen Latinalaisessa Amerikassa on ilmeinen tosiasia. 2000 luvun alusta asti jokaisessa mantereella käydyissä presidentinvaaleissa voittajia ovat olleet vasemmistopuolueet (yhdysvaltain lähintä liittolaista Kolumbiaa lukuunottamatta). Jos maat yhdistyisivät, mikä on alueen johtajien, etenkin Brasilian presidentin agendassa, se olisi toisiksi suurin demokratia, kolmanneksi suurin maa väestöltään ja maailman neljänneksi suurin talous.
Tämä on vakauttanut latinalaisen amerikan tunnetusti hauraita demokratioita, kun ensimmäinen sukupolvi johtajia, joilla on todellista suosiota kadunmiesten parissa on ilmaantunut. Merkittävimpänä esimerkkinä on Lula Da Silva, Brasilian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti, jota kutsutaan maailman suosituimmaksi poliitikoksi. Hänen kannatusprosenttinsa liikkuvat lukemissa joista länsimaalaiset valtionpäämiehet voivat vain unelmoida. Tämä lukutaidottomien vanhempien poika on vastuussa maailman suurimmasta tulonsiirrosta rikkailta köyhille, Bolsa Familiasta, jonka on arvioitu laskeneen taloudellista epätasa-arvoisuutta 20%. Lainaten miestä itse:
“”I want to know if the people are in the shit and I want to take the people out of the shit in which they are.”"

“”One day we will make land reform in this country, and one day the worker´s class will take control of the production of this country and they will stop investing in weapons.”"

Ohessa on taulukoita, joissa vertaillaan yllä olevan kartan maiden oikeisto- ja vasemmistokausien viimeisen/viimeisimmän suoritusta neljällä eri mittarilla: talouskasvulla, köyhyydellä, työttömyydellä ja valtionvelalla.

• Talouskasvu on kuusinkertaistunut

Paraguayn muutos on kaiken hätkähdyttävin, sillä sen vasemmistohallitus on kaikkein nuorin, ja kasvun lähes kolminkertaistuminen on tapahtunut kahdessa vuodessa (2008-2010.)

• Köyhyysrajan alapuolella elävien osuus väestöstä on tippunut neljäsosan, lähes puolesta alle kolmasosaan.

Hondurasin vasemmistohallitus pysyi vallassa ainoastaan 3 vuotta. Tuona aikan köyhyys väheni prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2009 maassa tapahtui oikeiston vallankaappaus, ja kahdessa vuodessa köyhyysprosentti nousi 50% 65%:iin.
Argentiinan vasemmistopresidentin Kirchnerin kuoltua melko nuorena, 60 vuotiaana, 2010 köyhyysrajan alapuolelle jäi 13% väestöstä. Seuranneen poliittisen kaaoksen aikana köyhyys nousi yhdessä ainoassa vuodessa 30%:iin.
Brasiliassa köyhyys on vähentynyt erityisen nopeasti kaupungeissa.

• Työttömyys on lähes puolittunut

Honduras mitä vittua. Mantereen (ja miltei maailman) korkeimmasta työttömyysluvusta alhaisimpaan yhdessä vaalikaudessa.

• Valtionvelka on vähentynyt yli kolmasosan

Suosittelen myös tutustumaan koko pitkään pamflettini loppuosaan, jossa käsitellään vasemmistolaisen aatteen nousua Euroopassa ja Amerikassa.

Kuinka monta kertaa olette kuullet maininnan tästä ilmiöstä mediassa? Mahdollisesti muutaman. Nekin todennäköisesti Chavezista negatiivisesti uutisoituna, näin ainakin Helsingin Sanomissa. Chavezilla on useimpia länsimaita suurempi demokraattinen mandaatti, jos se mitataan kansansuosiolla ja voitetuilla vaaleilla, jotka ovat olleet poikkeuksetta rehellisiä. Tämä johtuu siitä että köyhyys on yksinkertaisesti vähentynyt paljon, ja talous on voinut paremmin kuin Chavezia edeltävien länsimaiden sanelemaa politiikkaa toteuttaneiden oikeistohallintojen aikana. Kuitenkaan esimerkiksi rikollisuuden kasvua, joka oli jatkunut jo ainakin 10 vuotta ennen Chavezin kautta, ei olla katkaistu, ja inflaatio on hyvin korkea (kuten tosin monissa muissakin yhtä nopeasti kasvavaissa talouksissa.) Chavezin yhteiskuntamalli ei ole kuitenkaan yhtä hyvin sovellettavissa muihin maihin – eikä se mielestäni ole yhtä hyvin toimiva – kuin esimerkiksi Silvan hallinto Brasiliassa ja Moralesin hallinto Boliviassa, mutta Venezuela on OPEC (öljynviejämaiden liitto) maista demokraattisin ja hyvinvoivin.

Lisäksi suosittelen tutustumaan
Namibian perustulokokeiluun ja Keralaan, Intian sosialistimpaan osavaltioon, joka suoriutuu Intian osavaltioista parhaiten inhimillisen kehityksen indeksillä mitaten, jopa paremmin kun rikkaat maat keskimäärin.

Lähteenä tässä artikkelissa olen käyttänyt indexmundi nettisivustoa, joka on internetin laajin maiden välisiin vertaileviin aineistoihin erikoistuva sivusto, joka mainitsee omiksi lähteikseen tässä yhteydessä joko maailmanpankin tai CIA world factbookin, riippuen maasta ja mittarista.

Jos aikaa on enemmän, Oliver Stonella on aivan mahtava dokkari South of the border, josta traileri. Varmaan parhain dokumentti mitä on tullut vastaan, herättää toivoa eikä epätoivoa kuten samankaltaiset dokumentit yleensä. Pätkässä mm. haastatellaan kaikkien vasemmistohallituksen äänestäneiden valtioiden päämiehiä ja -naista.

Vapaa ajan vauraus vai työttömyys

I. TYÖMÄÄRÄ VÄHENTYY JA TULEE INTENSIIVISEMMÄKSI

• Työmäärän vähentyminen

Teollistumisen seurauksena tapahtunut tuottavuuden kasvu voidaan hyödyntää kahdella eri tavalla:

A) joko suurempi määrä hyödykkeitä tuotetaan samassa ajassa

B) sama määrä hyödykkeitä tuotetaan pienemmässä ajassa.

Historiallisesti näyttää, että molemmat, kasvava tavarapaljous ja kasvava vapaa-aika, ovat toteutuneet.

1900-luvun alun tehtaissa oli 60 tuntiset viikot ja vuodessa työtä tehtiin 2800 tuntia. Työmäärä laski hiljalleen, ja 70 luvun vaihteessa viikoittainen työmäärän maksimitaso määrättiin 40 tuntiseksi ja työviikosta tehtiin viisipäiväinen kuusipäiväisen sijaan.

Tuottavuuden sijoittaminen onkin poliittinen, ei taloudellinen kysymys. Viimeisen 25 vuoden aikana tuottavuuden sijoittaminen yksinomaan vapaa-aikaan olisi mahdollistanut 4 päivän työviikot ja 3 kuukauden lomat kaikille. Tämä olisi kuitenkin ollut yhtä typerää kuin nykymalli, jossa kaikki tuottavuus sijoitetaan talouskasvuun.

• Työn intensiivisyyden kasvaminen

Kilpailu työsuhteista kiihtyy työttömyyden myötä, kun työpaikkojen määrä vähenee suhteessa työntekijöihin.

Työajasta on myös tullut intensiivisempää Alla on kaksi EU:n teettämää mittavaa taloustutkimusta, jotka toteavat, että vapaa-ajan osuus ei kasva riittävän nopeasti korvatakseen kasvavan intensiivisyyden.

“Around 60% of workers work at very high speed a quarter of the time or more (compared to 56% five years ago and 47% fifteen years ago) and 62% work to tight deadlines a quarter of the time or more (60% five years ago and 50% fifteen years ago).”

“Työn intensiivisyys lisääntyy kaikissa jäsenvaltioissa: työtahti kiihtyy ja aikataulut kiristyvät. Työntekijän itsenäisyys kasvaa myös, mutta ei riittävästi korvatakseen työn intensiivisyyden lisääntymisen. “”

Intensiivisyyden kasvu tarkoittaa, että työ on jakautunut yhä vähemmän optimaalisesti ihmisen kannalta: yli- ja alityöllistäminen kasvavat samanaikaisesti, joka tarkoittaa että halu ja mahdollisuus tehdä töitä eivät kohtaa.
Työajan pitää laskea intensiivisyyden kasvaessa, jotta työntekijä ehtii palautua samaan tehokkuuden tasoon. Vapaa-aika onkin 70-luvun jälkeen lisääntynyt, mutta ei työntekijän työajan lyhentymisellä, vaan työttömyyden kasvamisella.

II. KÄYTÄNNÖN ESIMERKIT TYÖTTÖMYYDEN KITKEMISESTÄ

• Lyhyet työajat ja työttömyys

Alla olevasta kuvasta näkyy, että euroopan maissa (punaiset pisteet) joissa on keskimäärin pienemmät työmäärät (pystytasossa alempana), työtä riittää keskimäärin useammalle (vaakatasossa vasemmalla), ja toisinpäin.

EU:n keskimääräinen työttömyys on noin 10%. Kolmessa vähiten työtä tekevässä euroopan maassa keskimääräinen työttömyys on 4,6% ja niissä kolmessa maassa, jossa työtä tehdään eniten työntekijää kohden sama luku on 13,6%.

Työn jakaminen ei ole aivan yksinkertaiselta, että sen voisi tehdä yksittäisellä lailla. Ranskassa kokeilu lakisääteisestä 35 tunnin työviikosta ei johtanut haluttuihin tuloksiin. Työntekijäkohtainen työmäärä ei vähentynyt EU:n alhaisimpaan tasoon, vaikkakin laki onkin tiukin EU:ssa. Työttömyyteen laki ei vaikuttanut, sillä se ei perustunut vapaaehtoisuuteen tai tilannekohtaiseen sopimiseen. Monet kuitenkin pitävät tuottavuuden ja hyvinvoinnin kannalta muutosta onnistuneena.

Esimerkki työttömyyden ja työmäärän vähentämisestä löytyy Saksasta, jossa ammattiyhdistykset onnistuivat pelastamaan tuhansia työpaikkoja Wolkswagenin tehtailla vähentämällä työviikon tuntimäärää. Joitakin työtehtäviä ei voida jakaa pienempiin osiin, eikä osa halua tehdä vähemmän työtä. Suomessa TUPO tarjoaa täydellisen välineen tämän kaltaiseen menettelyyn koko yhteiskunnan skaalassa.

• Lyhyet työsuhteet ja työttömyys
  
  

Oheisesta taulukosta näkyy, että suurempi osuus osa-aikatyötä (vihreä palkki) tarkoittaa keskimäärin pienempää työttömyyttä (punaine palkki.) Siinä missä työmäärän vähentäminen tarkoittaa työn tasaisempaa jakamista, osa-aikatyön kasvu tarkoittaa työttömyyskausien tasaisempaa jakoa.

Nykyään syntyvistä työpaikoista kasvava osuus on pätkätöitä. Esimerkiksi Saksassa uusista työpaikoista pätkätöitä on yli 40%, ja osuus kasvaa samalla kun työpaikkojen syntymisvauhti kiihtyy. Yhä suuremman määrän ihmisiä elämään kuuluu siis välttämättömiä työttömyyskausia.

Esimerkki onnistuneesta tavasta synnyttää tervettä osa-aikatyötä löytyy Tanskasta. Tanskassa on jo vuosia ollut EU:n alhaisin työttömyysaste. Tällä hetkellä se on 4,1%, siinä missä Suomessa luku on 8,2% ja EUssa keskimäärin 10%. Sosialistihallitus nimesi järjestelmän flexicurityksi. Flexicurity mielletään yleisesti yhdeksi maailman onnistuneimmista työllisyysohjelmista. Ohjelma koostuu kahdesta osasta, heikommasta irtisanomissuojasta ja korkeammasta työttömyysturvasta.
Alla kuva jossa käyrä ilmoittaa Tanskan työttömyysprosentin ja nuoli flexicurityn käyttöönoton ajankohdan.

Heikko irtisanomissuoja vähentää työnantajan riskiä palkatessa uutta työntekijää. Muutoksesta ovat erityisesti hyötyneet pienyritykset, jotka joka tapauksessa irtisanovat työntekijöitä laman aikana paljon epätodennäköisemmin kuin suuryritykset. Työttömäksi joutuminen tapahtuu useammin, mutta työttömyyskaudet ovat lyhyempiä. Työttömyysturvan nostaminen pienentää työttömyyden riskiä työntekijän näkökulmasta, sillä työttömyyskaudet ovat kotitaloudelle vähemmän haitallisia. Tanskassa alle 1700 euron tuloista korvataan 90% ja vaatimuksena on kahden työhakemuksen tekeminen kahden viikon välein. On viisampaa tehdä työttömyydestä vähemmän ikävää ja lyhyempiaikaista kuin yrittää estää siihen joutumista, jos jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa suurempia työttömyyslukuja.

III. SYNTYNYT VAPAA-AIKA

Talouskasvu tuottaa yhä vähemmän hyvinvointia. Monilla keskeisillä mittareilla 90-luvun jälkeinen talouskasvu on saavutettu hyvinvoinnin kustannuksella. GPI indeksi, joka mittaa yleistä hyvinvointia, on laskenut ko. ajanjakson jälkeen, vaikka talous on ollut hyvässä noususuhdanteessa. Vapaa-aika on inhimillisestä näkökulmasta itseisarvoinen yhteiskunnallinen tavoite. Vapauden hyötyä yksilölle ei voida kuitenkaan kunnolla mitata.

Lisäksi on mainittava, että tuottava työ ei suinkaan aina ole palkkatyötä. On arvioitu että palkattoman työn arvo vastaa 1/3 BKT:sta. On myös syytä olettaa, että BKT mittarina aliarvioi palkattoman työn arvoa. Esimerkiksi palkattomalla työllä kokonaan rakennettu wikipedia on marginaalinen taloudelliselta arvoltaan, mutta yleisen hyödyn näkökulmasta se on mittaamattoman arvokas.

Voidaan perustellusti sanoa, että vapaa-ajan kasvaminen hyödyttäisi kansalaisyhteiskuntaa ja kulttuurielämää. Se on vastuun antamista yksilölle itsensä kehittämiseksi, sijoitus inhimilliseen pääomaan. Siteeraten intiaanipäällikkö Punaista Pilveä :

“Mieheni eivät työskentele,

sillä miehet jotka työskentelevät, eivät uneksi,

ja uneksiessa syntyy viisaus”

Lähteet

Taulukot ovat kirjoittajan tekemiä OECD:n antamien lukujen pohjalta. Taulukoiden luvut löytyvät sivuilta:

http://stats.oecd.org/ (osa-aikatyön osuus ja vuosittainen työmäärä)

en.wikipedia.org/wiki/Countries_by_unemployment_rate (työttömyysaste)

Soininvaara, Osmo: Vauraus ja aika (Teos, 2007)

http://www.eurofound.europa.eu/pubdocs/1997/43/fi/1/ef9743fi.pdf

http://www.eurofound.europa.eu/ewco/health/physical/pace.htm

http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=102&langId=en

Lisää matskua tulossa

Tällä viikolla tulossa matskua katutaiteesta, islamilaisesta filosofiasta ja sitten vielä optimistinen kuvaus seuraavasta vuosisadasta.
6-1 JÄIKÖ KENELLEKÄÄN EPÄSELVÄKSI!?

Hugo Chavez ja Venezuela: You gotta love it

Image via Wikipedia

I. SAAVUTUKSET

Miehen ansiolista jättää aika sanattomaksi. Luvuissa verrataan Chavezin edeltävää vuotta Chavezin kauden kymmenenteen vuoteen. Alla miehen saavutukset ensimmäisen 10 vuoden aikana (Toisessa artikkelissani etelä-amerikan vallankumouksesta käytän vuoden 2011 tietoja 2008 vuoden tietojen sijaan, joten ne saattavat erota toisistaan)

• Köyhien osuus maan väestöstä on tippunut  68% 37%iin.
• Talouskasvu on noussut -7% 10%iin
  
• Voittanut kolme presidentinvaaleja peräkkäin kasvattaen joka kerta kannatustaan.
• Valtionvelka on vähentynyt 30% 15%:iin.
• Eläkkeen saajien määrä on nelinkertaistunut (1,5 miljoonaa).
• Työttömyys on tippunut 18% 8%:iin.
  
• Lasten aliravitsemus on vähentynyt 21%:sta 3,2%:een.  [i][ii]

II. PAIKALLIS- JA TALOUSDEMOKRATIA

I. Yhteisöneuvostot

Vuonna 2006 Venezuelaan perustettiin 16 000 yhteisöneuvostoa, jotka ovat 150-400 perheen muodostamia demokraattisia paikallisneuvostoja. Suunnitelmana on korvata hierarkkisia, keskittyneitä ja byrokraattisia valtio- ja hallintorakenteita demokraattisilla, paikallisilla ja autonomisilla paikallisneuvostoilla. Yhteisöneuvostojen määrä on kasvanut 30 000:een, joka tarkoittaa että se kattaa jo 8 miljoonaa perhettä, mikä on enemmistö Venezuelalaisista.

Colinas da Dignidad -alueneuvoston edustaja Morelbis Aguiar selitti, että useista alueneuvostoista koostuvan kommuunin tarkoitus on harjoittaa paikallista itsehallintoa, ‘jossa me, kansa, päätämme mitä meidän yhteisömme haluaa ja mitä parannuksia alueellemme haluamme. Valtio ei päätä puolestamme; me päätämme itse, minkä kadun tarvitsemme yliopiston tai koulun sijoittamista varten. Me päätämme mitä tehdä niillä voimavaroilla, jotka vallankumouksellinen hallitus meidän käyttöömme antaa”

II. Kommuunit

Kommuuneissa on sadoista tuhansiin perhekuntia, jotka koostuvat yhteenliittyneistä alueneuvostoista. Presidentti Hugo Chávez kehotti viikottaisessa tv-ohjelmassaan kommuuneja kehittämään “kapitalistisista markkinoista riippumatonta tuotantoa” kuten ruokakasvien viljelyä. Kommuuniministeri Erika Fariasin mukaan tällä hetkellä ollaan käynnistämässä kaikkiaan 184 kommuunia, joista 93 on maaseudulla, 65 kaupunkialueilla, ja 26 on edellisten sekamuotoja.

Chavezin suunnitelma on kommuunien perustamisen lisäksi kansallistaa yksityisiä yrityksiä ja muuttaa kansalliset yritykset demokraattisten neuvostojen johtamiksi. Tämä on jo toteutettu monissa tehtaissa, joissa esimerkiksi johtajat päätetään tasa-arvoisella äänestyksellä. Valtio on viimeisen parin vuoden aikana ottanut haltuunsa joko kokonaan tai enemmistöosan useista tärkeistä öljyhankkeista, maan suurimman terästehtaan, kolmanneksi suurimman pankin sekä sementti-, telekommunikaatio- ja sähköteollisuutta. Nämä kaikki on tarkoitus demokratisoida.

III. KRITIIKKI JA MEDIA

I. Epädemokraattisuus
Chavezia kritisoitiin epädemokraattisuudesta hänen pidentäessään vaalikausien määrää. Tämä on sangen ironista, sillä asiasta päätettiin kansalaispäätöksellä, joka on läntisissä demokratioissa äärimmäisen harvinaista tai usein laitonta. Sen sijaan yhteisöneuvostot ja kommuunit ovat maailmanhistorian rohkeimpia demokratiakokeiluja.

II. Media ja internet
Toinen kritiikin aihe koskee valtion omistamaa mediaa, minkä osuus on kasvanut 2% 5,4%:än Chavezin kaudella. Kaksi median tutkijaa Mark Weisbrot ja Tara Ruttenberg  pistävät kuitenkin mediavallan perspektiiviin verkkolehti MRZinessä. “ Koska yksityiset TV-kanavat ovat suurimmaksi osaksi hallitusta vastaan, on selvää, että yli 94 prosenttia venezuelalaisten seuraamista TV-kanavista on sellaisia, jotka eivät ole hallituksen kannattajia. Ja itse asiassa suuri osa yksityisestä mediasta vastustaa hallitusta raivokkaasti, vieläpä tavoilla jotka esimerkiksi Yhdysvalloissa eivät olisi sallittuja.”

Sen sijaan Chavez on internetin suuri ystävä, mikä on jo melkko vankka todiste siitä, että hän uskoo kansan arvostelukykyyn eikä sensuuriin. 10 vuodessa internetin käyttäjämäärä on noussut 800 000:sta 7,5 miljoonaan, mikä on 53% väestöstä.Tämä on kehitysmaiden korkeimpia lukemia. Tämän on mahdollistanut valtion teleyhtiö, joka on laajentanut valokuituverkkoaan ja asentanut syrjäisille maaseutualueille yli 2 000 antennia.
Chavezia itseään siteeraten
“Kukaan ei raportoi tästä, vaan sen sijaan levitetään virheellisiä uutisia kaikkialle maailmaan, että me aiomme [..] rajoittaa [internet]palveluita, vaikka päästrategiamme on siirtää valta kansalle, ja kaikkein tärkein vallan muoto on tieto.” Voidaan perustellusti sanoa, että internet on helpoin tapa kasvattaa median vapautta.

III. Öljy
Parempi kritiikki koskeekin Venezuelan öljyvaroja, jotka vastaavat noin 40% valtiontuloista. Chavezin kaudella talouskasvu on ollut nopeampaa öljyteollisuuden ulkopuolella kuin sisäpuolella, ja Venezuela on vähemmän riippuvainen öljystä kuin enne.

” Venezula on nykyisellään selvästi vähemmän riippuvainen öljyn viennistä kuin Chįvezia edeltäneiden presidenttien aikana. Chįvezin kauden öljyriippuvuus asukasta kohti on ollut vain 85 prosenttia häntä välittömästi edeltäneen presidentti Rafael Calderankauteen verrattuna, ja Calderaa edeltäneisiin presidentteihin nähden vielä vähemmän.”

” Vuoden 2004 jälkeen muun kuin öljyyn liittyvän BKT on kasvanut nopeammin kuin öljysektorin osuus BKT:stä, ja sen sisällä suurin kasvu nähtiin elintarvikkeissa, tupakassa, jalkineissa, autoteollisuudessa sekä koneiden ja laitteiden tuotannossa.”

---

[i] http://www.latin-focus.com/content/countries/ven_gifs/venunemp.gif

[ii] http://venezuelanalysis.com/5858, Venezuelan National Assembly Passing “Popular Power” Package of Laws, 11.12.2010 Tamara Pearson – Venezuelanalysis.com, www.economywatch.com, http://www.internetworldstats.com/ stats.htm sekä Matti Laitisen omat lehtiartikkelit bolivaarisesta vallankumouksesta v. 2002–2010. www.venezuelanalysis.com www.sosialismi.net en.wikipedia.org/wiki/Hugo_Chavez

www.indexmundi.com (CIA:n tietoja muuten)